lauantai 25. lokakuuta 2014

Luovan luomisen kiertokulku

Olen viime aikoina oppinut uuden jutun. Tai ei se sinänsä mikään uusi ole, mutta itselleni ainakin juttu jonka olen jossain vaiheessa unohtanut täysin: jouten olo. Ihan vain olla tuottamaton ja ehkä katsella TV:tä ja lueskella tai makailla sohvalla ja katsella ikkunasta näkyvää taivasta ja puiden latvoja.

Olen luonteeltani luova persoona, mutta toisaalta taas en osaa silti laskea kuuluvani minkään taiteenlajin alle. Jostain syystä en tunne oloani kotoisaksi kuvataiteilijoiden, muusikoiden enkä kirjoittajien parissa, eli en ehkä ole siinä mielessä stereotyyppinen taiteilija vaikka kaikkia noita teenkin ja toisinaan hyvinkin intohimoisesti. Toisaalta taas siinä mielessä olen, että minulla on taipumusta masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen. Myös jonkin uuden luominen on minulle jonkinasteinen pakko. Luomisen pakkohan se on mikä minut tätä blogiakin saa kirjoittamaan.

Muistin tuossa, kun ihmettelin ääneen sitä, että osaan olla jouten, että olenkin jossain vaiheessa jopa kirjoittanut pienen analyysin siitä, miten luomisen kiertokulku omalla osallani toimii ja voisin julkaista sen tässä.

Alla tuo kirjoitukseni Luomisen kiertokulusta. Olen kirjoittanut sen 26.11.2009, mutta en ole aiemmin julkaissut sitä missään.



Luovuuden Kiertokulku



Kerron oman näkemykseni luovan luomisen kiertokulusta, joka tuntuu toteutuvan ainakin minun kohdallani. Tämä sykli tuntuu liittyvän erityisesti intensiiviseen taiteen tekemiseen - on kyse sitten kuvataiteesta, kirjoittamisesta, musiikista tai mistä vaan mitä tekee kiivaan keskittyneesti. Se tuskin pätee kaikkiin taiteilijoihin. Varsinkaan niihin, joilla on lahja pystyä keskittymään vain yhteen aiheeseen ja yhteen taiteen alaan. Ei tätä pidä ottaa absoluuttisena totuutena – eikä se ole sitä edes minunkaan kohdallani, mutta tämä on eräänlainen tapa kuvata luomistyöni arkea.


Kolme päävaihetta

Luomisen kiertokulussa on kolme päävaihetta: lepojakso, tehokausi ja romahdus. Luomissyklin voi katsoa alkavan lepojakson loppupuolella. Lepojakson lopulla alitajunta on kehitellyt paljon kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia ja on muodostunut jonkinlainen pakko päästä toteuttamaan itseään. Energisyys on huipussaan ja pienen alkuhapuilun jälkeen työ alkaa luistaa kuin itsestään. On alkanut tehokausi.

Tehokausi

Uusia ideoita tulee suorastaan pursuamalla. Aivot turvoksissa niitä sitten toteutetaan yötä myöten ja mitään muuta ei voi ajatellakaan kuin työskentelyä. Tehokausi kuitenkin vaatii veronsa. Työtahti jatkuu ankarana ja ideoita tulee edelleen lisää, mutta energisyys alkaa kärsiä. Fyysinen ja henkinen jaksaminen alkaa olla koetuksella. Ei meinaa enää voimat riittää kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen ja käsillä olevien projektien määrä on kasvanut niin suureksi, että priorisointi alkaa käydä mahdottomaksi. Tehokausi alkaa olla lopuillaan. Energisyys alkaa olla jo lopussa ja jäljellä ei ole enää kuin tekemisen pakko. Työn jälki alkaa olla pakon ja verenmaku suussa tekemisen myötä olemaan alle taiteilijan omien vaatimusten, joka aiheuttaa lisää itsensä piiskaamista. Pitää pystyä parempaan ja tehokkaampaan työskentelyyn. Tässä vaiheessa tehokausi on jo kääntynyt syklin kolmanteen jaksoon – romahdukseen.

Romahdus

Romahduksen aikana syntyvät tuotokset eivät ole enää laadukkaita, ja projektit jäävät seisomaan vaikka niitä yrittää tehdä. Fyysinen ja henkinen jaksaminen on kääntynyt nollan negatiiviselle puolelle, ja sen sijaan, että energia ruokkisi tekemistä, se aiheuttaa tekemiselle vahinkoa. Uusia ideoita saattaa tulla edelleenkin, mutta ideoiden runsaus kiristää umpisolmua entisestään. Aika ja voimat ovat rajallisia, ja on silti tunne, että enemmän ja enemmän pitäisi saada tehtyä. Osa ideoista on sellaisia, että niiden toteuttamiseksi pitäisi opetella käyttämään uusia työvälineitä ja työtapoja, mutta aika ei millään riitä, kun ei se meinaa riittää kaiken senkään tekemiseen jonka osaa jo nyt. Yhtäkkiä tekeminen loppuukin täysin. Se loppuu kuin seinään. Jonain päivänä huomaakin, että ei jaksa eikä kiinnosta tehdä enää mitään. On alkanut lepokausi.

Lepokausi

Lepokauden ensimmäisinä päivinä sitä on hämmentynyt. Väsyttää ja ei huvita. Aika menee ihmetellessä, että töitä pitäisi tehdä, mutta kun ei saa aloitettua mitään. Muutaman päivän jälkeen tilanteeseen alkaa tottua, ja lepokausi pääsee kunnolla alkuun. Vähitellen alkaa havaita muuta ympäristöään ja huomaa, että aikaa riittääkin kaikenlaiseen muuhun tekemiseen. On aikaa alkaa lukemaan kirjoja. Aikaa ulkoilemiseen ja TV:n katseluun. Voi pelata lautapelejä ja videopelejä, ja voi tehdä kaikkea muuta kuin toteuttaa itseään. Lepokauden aikana luomiskauden (tehokausi ja romahdus) aikana kuluneet voimavarat saavat palautua. Energisyys alkaa palautua välittömästi, ja aivot saavat tarvitsemaansa lepoa saamalla luvan puuhailla toisenlaisia asioita – jopa laiskotella. Lepokauden – kuten muidenkin kausien pituus vaihtelee vuodenajan, yleisen vireystason ja muun stressin määrän mukaan. Kun lepokautta on vietetty tarpeeksi pitkään, ja taiteen tekemisestä on kokonaan toivuttu, alkaa se kiinnostaa taas uudelleen, ja uusi sykli on valmiina alkavaksi.


Syklin ylläpysyminen

Lisäys 25.10.2014

Tuo kuvailemani sykli perustuu omaan kokemukseeni ja siten en edes yritä tarjota sitä yleistäen, vaan korostan, että se on miten homma toimii minun kohdallani. Olen kirjoittanut tuon tekstin viisi vuotta sitten ja olen yllättynyt siitä, kuinka koen edelleen sen pitävän aika hyvin paikkansa.

Syklin olemassaoloon vaikuttaa tietty hyvin monet muuttujat. Jos on paljon muuta stressiä tai ahdistuneisuutta, niin kiertokulku ei tietenkään silloin toimi samalla tavalla. Toisinaan taas saattaa olla tilanne, että on jokin yksittäinen projekti käynnissä joka tuntuu sujuvan mukavasti ja siitä saa positiivista palautetta, niin se saattaa auttaa pitämään luomisrytmin  tarpeeksi tasaisena, että se säilyttää antoisuutensa, mutta ei kuormita liikaa. Esimerkiksi juuri tällä hetkellä itselläni on tilanne, että minulla on muutamia projekteja käynnissä, mutta pystyn tekemään niitä tarpeeksi leppoisaan tahtiin, että käytännössä pystyn pitämään lepojaksoa samaan aikaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla kokeeko kukaan muu itsellään samanlaista kiertokulkua tai toiminnassaan jotain vastaavaa kaavamaisuutta? Saa  kommentoida alle tai lähettää minulle sähköpostia.

 - Musta Hattu




2 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen teksti jälleen. Yksilöllistä on tietysti se, miten nopealla aikavälillä tuo kierto ihmisessä tapahtuu. Voisin kokea itse olevani romahduksen jälkeisessä lepovaiheessa hiljalleen, vaikka konkreettisesta romahduksesta on jo useampi vuosi. Keskeneräisyys tuntuu sietämättömältä ja siksi uuden nousukauden löytyminen venyy ja venyy. Luovuutta kun ei voi pakottaa, vai mitä mieltä itse olet? Toivottavasti saadaan hyvää keskustelua tänne aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä siitä, että luovuutta ei voi pakottaa. Toisaalta luovuus saattaa lähteä liikkeelle ja kasvamaan siitä, että alkaa vain tekemään työtä. Määrittää vaikka itselleen jonkin todella tylsän ja mielikuvituksettoman tavoitteen, jonka haluaa tehdä ja siinä toteutusprosessin aikana kun saa itselleen tekemisvaihteen päälle voi alkaa puskemaan esiin uusia ideoita ja ajatuksia.
    Tietty tuohon vaiheeseen ryhtyäkseen täytyy olla voimavarat ensin kunnossa, eli pitää jaksaa alkaa tekemään ja olla halu tehdä. Oikeastaan nuo kaksi taitavat olla ne perus-rakennusaineet: voima ja halu. Niistä se luovuus sitten lähtee lentoon jos on lähteäkseen.

    VastaaPoista